keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Poromafia

 

 "Poromafia"

(2023-)

Sarjasta:
"Poromafia"-sarja perustuu tai ehkä oikemminkin on saanut inspiraationsa Hesarin toimittaja ja kirjailija Mikko-Pekka Heikkisen samannimisestä romaanista, joka julkaistiin vuonna 2016. Sarjan on käsikirjoittanut sen ohjaaja Mika Kurvinen.

"Poromafia"sijoittuu Lappiin, jossa mellastaa moottorikelkkajengi Wolverines. Jengin johtaja Sameli Nelihanka (Samuli Edelmann) vapautuu sarjan alussa pitkästä vankilatuomiostaan ja tulee mukaan äitinsä testamentin aiheuttamiin valtataisteluihin ja suvun salaisuuksiin.

Sarja on pohjaltaan rikossarja, mutta ei täysin totinen. Tyylillisesti se asetuu kenties osaksi nordic noir'akin, mutta mijöö on omintakeinen. "Poromafia" on myyty Pohjoismaihin, mutta se hakee oletettavasti vieläkin suuempaa näkyvyyttä. Sitä ei haitanne, että mukana on ruotsalainen, kansainväisissäkin tuotannoissa mukana ollut Mikael Persbrandt. Myös hyvä kattaus kotimaisia näyttelijöitä on mukana, joista iloinen yllätys on Aake Kallialan mainio roolityö. Sarjaan on suunnitteilla uusi kausikin.

Tuusula:
Tuusula venyy elokuvallisesti moneen ja moneen sitä onkin käytetty viime vuosina. Tuskin aiemmin kuitenkaan Tuusulan Kellokoski on esittänyt norjalaista satamakaupunkia tuntureineen päivineen. Nyt esittää. Kellokosken Ruukin alue vilahtaa pari kertaa "Poromafian" aiemmissakin jaksoissa, mutta päätösjaksossa koko touhu huipentuu sinne, ja Kellis saa näkyvyyttä minuuttikaupalla. Kuvaukset keskittyvät vanhaan rapistuneiden tiilirakennusten reunustamaan kujaan, jonka päästä on digitaalisesti kumitettu Kellokosken kirkko ja korvattu se tunturilla.


Kuvausryhmä työskenteli Kellokoskella helmikuussa 2022 muutaman päivän.





Mijöö on oma itsensä ja upea, mutta taustaa on vähän peukaloitu.


Sameli ajaa moottorikelkkansa kujalle välienselvittelyn alkaessa.
Sameli painelee kohti alas johtavaa portaikkoa.

Tämä kujan loppupää oli täynnä poliisiautoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti